Kuluvan vuoden ensimmäisenä päivänä satuin toisten vielä nukkuessa vilkaisemaan erään kaupungin foorumia. Hämmästyin, miten vähän sinne oli kirjoiteltukaan. Olikohan se vain asiallisille ohjeille ja kiitoksille tarkoitettu? Kokeilenko? Miksipä en?
Vuoden ensimmäinen piru iski sormiini: Pistänpä ihan hetkeksi vain näkyville jotain ärsyttävää. Senhän voisi poistaa heti eikä kenenkään tarvitsisi nähdä sitä. Lapsellista? Niin, epäilemättä, mutta silti! Mietin, mitä tulisi mieleen tuosta vuodenvaihteen ilotulituksesta... Hmmm... Joo, verrataanpa siihen uponneita rahoja vanhusten saamiin hoitorahoihin!
Ja niin kirjoitin ärhäkän vuodatuksen, etsin vielä toisenkin otsikon ja arvostelin tekstissä keikkuvia ääkkösiä ja öökkösiä. Mainitsin, ettei mikään kumma olekaan, ettei kirjoituksia näy, koska sivun ulkomuoto oli sellainen kuin se nyt oli. Kysyin vielä lopuksi, kuka niitä sivuja oikein hoitaa...
No, ihailin hetken aikaansaannoksiani ja rupesin sitten poistamaan niitä. Mutta apua, sellaista napukkaa ei löytynytkään! Kokeilin vaikka mitä, mutta ei!!! Poistuin sivuilta melkein raivoten. Minkä ihmeen takia foorumiin ei ole laitettu omien tekstien poistomahdollisuutta? Vai onko se piilotettu niin ovelasti, etten löydä?
Sätin vielä itseäni moisesta tyhmyydestä, kiusaukseen lankeamisesta. Koetin rauhoitella kuohuvaa mieltäni sillä, että kyllähän ne ylläpitäjät poistavat asiattomat kirjoitukset, kuten säännöissään lupasivat. Kun myöhemmin yritin sivulle, en päässytkään! Etsin netistä kyseisen foorumin ja näin, että siellähän ne kirjoitukseni yhä pyörivät! Kirjoitin sivuilla olevaan osoitteeseen, johon kehotettiin lähettämään postia, mutta viesti tuli bumerangina takaisin: minut oli bannattu pois! Etten vain pääsisi häiriköimään enempää?
Kauhistuin: minä kiltti ihminen pyörin nyt tuolla avaruudessa häiriköksi leimattuna! Olkoonkin nimimerkin turvin, mutta silti... En ole tottunut sellaiseen.
Ensin peräti itketti, sitten jo nauroin asian mahdottomuudelle. Koetin vielä lähettää viestiä toisesta osoitteesta, pyysin, että poistaisivat ne kirjoitukset, mutta sekin tuli takaisin. Eivät edes lukeneet, mitä halusin sanoa. Ei siis mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Tietenkin, jos menisin kaupungintalolle ja kertoisin pulmastani naamatusten... No en varmasti kehtaa antaa kasvoja tuollaiselle! Olkoon. Sitä paitsi oikeaa asiaahan minä ainakin niiden vanhusten puolesta puhuin!
Nolona kerroin miehelleni ja näytin kirjoitukset, paljastin perimmäisen luonteeni: olenkin tällainen häslääjä, etkö tiennyt? Hän purskahti vinoon nauruun ja tuumi vain, että vai sellainen häirikkö ja lohdutti sitten, ettei tuosta kannata välittää, tapahtunut mikä tapahtunut. Halusin uskoa häntä ja liityin ilonpitoon. Kenellekään muulle en kehdannut kuitenkaan kertoa.
Nyt olen sitten tunnustanut tuon asian täälläkin, joten annan itselleni synninpäästön, koska enhän oikeasti halunnut jättää itsestäni tuollaista puumerkkiä. Mutta minkä sille nyt enää voin? Häirikkö mikä häirikkö... ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti